Jokainen oppii!
- Musiikin taiteen perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille

YHTEISTYÖTAHOT

Oulun Suzukisoittajien vanhempaintoimikunta

Koulussamme toimii Oulun Suzukisoittajien vanhempaintoimikunta, joka suunnittelee ja järjestää konsertteja, leirejä ja työpajoja koulun kanssa. 

Muut yhteistyötahot

Oppilaamme esiintyvät opettajien johdolla koulun ulkopuolisissa tilaisuuksissa ja koulumme ryhmiä voi tilata esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin, juhliin ja tapahtumiin. Koulumme tekee yhteistyötä eri oppilaitosten, yhdistysten, järjestöjen ja seurakunnan kanssa. 

Suzukikoulu Oktaavia on osa oululaista lastenkulttuuriverkostoa ja sen toimijana järjestää avoimia konsertteja lapsiperheille. Koska musiikin ilo kuuluu mielestämme jaettavaksi, oppilaamme jalkautuvat opettajien kanssa esiintymään kouluille, kirjastoihin, vanhainkoteihin, sairaalaan ja erilaisiin hyväntekeväisyystapahtumiin.

Suzukikoulu Oktaavia on mukana Oulu2026-kulttuuuripääkaupunkivuoden virallisessa ohjelmassa.

Suzukikoulu Oktaavian talous perustuu lukukausimaksuihin, esiintymispalkkioihin  ja konserttilipputuloihin. Esiintymispalkkiot käytetään opetusvälineiden hankkimiseen ja toiminnan kehittämiseen.

Esiintymiskyselyt: info(ät)oktaavia.fi